Pähkinänkuoressa tämä tarkoittaa, että häiriinnyn erilaisista aistiärsykkeistä, joskus niin pahasti että esimerkiksi ajatus kouluun menemisestä, vaatteiden pukemisesta tai ylipäätään sängystä nousemisesta tuntuu mahdottomalta. Joskus niinkin tavallinen arkinen puuha kuin syöminen perheen kanssa, pukeminen, koiran haukkuminen, elokuvissa käynti tai bussissa istuminen voi saada aikaan hurjan stressin tai pahimmassa tapauksessa paniikinomaisen kohtauksen. En juurikaan kestä purkan mässytystä, astioiden kilinää, jatkuvaa liikettä taustalla, vilkkuvia valoja, korkeaäänisiä ihmisiä joilla on vahva nousuintonaatio puheessaan. Kaikista kamalinta on, että vain harvat ihmiset ymmärtävät mistä on kyse, jotkut ovat joskus jopa nauraneet ja kertoneet asiasta eteenpäin kysymättä, siksi inhoan puhua aiheesta ja tunsin kauan häpeää. Mietin kauan, olenko hullu vai asennevammainen kun ärsyynnyn ja häiriinnyn niin pienistä asioista. Tästä syystä ahdistavassa tilanteessa mieluiten sulkeudun ympäröivästä maailmasta, yritän blokata häiriötekijän aisteiltani tai vain liukunen paikalta. Viime aikoina olen onnistunut joissakin tilanteissa kasvattamaan sietokykyäni suuresti, varsinkin uusien ihmisten seurassa. Kuitenkin välillä huomaan ahdistuvani täysin uudesta, ennen normaalilta tuntuneesta ärsykkeestä. Sietokykyni tuntuu olevan kausittaista, varsinkin koulussa. Välillä toivon pyörtyväni kesken tunnin ettei tarvitse olla paikalla, välillä on oikeastaan normaali olo. Mutta tätähän elämä on, jatkuvaa vuoristorataa.
Ehkä kamalinta tässä vaivassa on se, että se on vaikuttanut ihmissuhteisiini. Olin vielä kotona asuessani usein ahdistunut, ja usein ahdistuksen kasvettua tarpeeksi isoksi annoin sen myös näkyä. Tuskainen kiemurtelu ruokapöydässä ja vihaiset mulkaiset eivät varmasti piristä kenenkään elämää. Olin kateellinen ihmisille, jotka pystyvät kokoontumaan perheensä kanssa olohuoneeseen katsomaan elokuvia ja syömään herkkuja. Itse en voi. Helpotus oli suuri muutettuani keväällä taidekoulun asuntolaan ja sieltä omaan pikku yksiööni. Myös parisuhteissa se on joskus ollut haasteena.
Vaikka elämäntilanteeni on nyt melkoisen hyvä, olen huomannut aistien käyvän taas hieman ylikierroksilla. En pidä ostoskeskuksista tai isoista kaupoista, usein kesken kauppareissun kaikki vastaan tulevat aistiärsykkeet, varsinkin melu, uuvuttavat minut. Samoin reissaaminen. Vaikka pidän matkustelusta, inhoan matkaamista koska pelkään ahdistavia tilanteita joista en voi paeta esim lentokoneessa. Kerran itkin ja tärisin puolet lentomatkasta palatessani Ranskasta Suomeen. Usein viikonlopun mittaisen reissun jälkeen olen todella väsynyt, koska en voi viettää aikaa itsekseni "ladaten akkuja". Yksinolo on minulle hyvin tärkeää ja ennen kaikkea voimauttavaa, ei rangaistus niinkuin joillekin ihmisille. Mutta älkää ymmärtäkö väärin, pidän kovasti sosiaalisesta kanssakäymisestä, ihmisistä ja varsinkin juhlista. Tarvitsen kuitenkin niiden rinnalle paljon omaa tilaa ja aikaa.
Ihoaistit ovat minulla todella herkät. Kutian herkästi, tunnen iholla pienenkin henkäyksen, kosteuden, karheuden ja vaatteet tuntuvat jatkuvasti päälläni. Joitakin vaatteita on mahdotonta pitää yllä vain sen takia, että tunnen/en tunne niitä päälläni jostain tietystä kohdasta. Rakastan pitää tekoturkiksia, enkä vähiten niiden pehmeän pörrötekstuurin takia. Inhoan astua paljain jaloin esim vaatteiden päälle. Kosken paljon asioita, vähän niinkuin pesukarhu. En edes tiedä tarkkaan miksi. Tänä viikonloppuna Ikeassa käydessäni halusin koskettaa tyyliin jokaista esinettä mistä olin kiinnostunut (poikaystäväni sanoi sen näyttäneen aika huvittavalta :--D). Muita erikoisuuksiani on, että syön kotona vain tietynmuotoisilta lautasilta. Inhoan pitää mukanani liian tyhjää kangaskassia, koska sitten sen sisältö hölsyy ja rapisee ja kolisee kylkeäni vasten.
Parilla eri yliherkkyys-sivustolla tekemäni rasti ruutuun- testit huojensivat, sain kuulla etten olekaan yksin näiden erikoisten rasitteiden kanssa, sain jopa kuulla että eräs ystäväni tuntee juuri samoin. Nyt minun ei enää tarvitse ihmetellä niin paljoa, miksi esimerkiksi jotkut hajut saavat minut voimaan pahoin, miksi änkytän välillä, miksi intuitioni ja ympäristön havannointi on välillä hyvin terävänä ja miksi saatan hurmioitua jostain maalauksesta tai musiikista niin että käyttäydyn kuin huumattu.
Vaikka tekstini nyt kuulostaakin dramaattiselta, en mieti asiaa koko ajan, joinakin päivinä tosin enemmän, joskus en melkein viikkoon. Esimerkiksi nyt, kun olen illan kirjoittanut tätä tekstiä ja miettinyt miten piruni muotoilisi sanoiksi, olen kiinnittänyt enemmän oireisiin huomiota ja olo on suhteellisen tukala vaikka olenkin mukavasti kotona. Yleensä kuitenkin elän aika normaalia elämää ja saan kiittää joka aamu universumia siitä, ettei kohdalleni ole osunut mitään vakampaa vaan saan olla perusterve nuori nainen.
Niin ja piti lisätä tähän nyt jälkikäteen (tämä tuli mieleen kommenttiin vastatessani). Olen niin onnekas, että minulla on läheisiä, jotka ymmärtävät nämä pienet oikkuni. Heille voin sanoa esimerkiksi "voisitko pistää sen purkan pois ja lopettaa tuon jalalla tamppaamisen?" eikä siitä seuraa mitään nöyryyttävää, tyhjentävää vastausta vaativaa ihmettelyä ja päivättelyä. Sen lisäksi olen vuosien aikana saanut työkaluja hallita ahdistusta, esimerkiksi kuuntelemalla musiikkia ja ennen kaikkea piirtämällä. Tämänkin sarjakuvan ensimmäinen sivu syntyi erään piirustustunnin aikana käytävässä, suojassa melulta.
Äh. sainpas sanottua. En tiedä antavatko nämä satunnaiset sielunelämäni availut minusta oudon kuvan, mutta se on epäolennaista koska minusta tärkeintä on olla aito.
Onko teillä rakkaat lukijat kokemuksia yliherkkyydestä?
lisätietoa: ( HSP Suomen erityisherkät ) ja ( HSP test )
