Thursday 8 March 2012

Voi kai unohtaa herätä kun uusi kevät saapuu taas

 Hiihtoloma on jo puolessa välissä. Päivät ovat vilahtaneet niin nopeasti ohi, enkä edes muista kunnolla, mitä olen tehnyt ja mikä viikonpäivä nyt on. Toisaalta mikään ei ole rennompaa, kuin hillua iltaan asti yöpaidassa,  tehdä hyvää ruokaa ja katsoa lempi tv-sarjoja digiboksilta monta tuntia putkeen.
Olen toki viettänyt paljon aikaa ystävienikin kanssa, eilen innostuin vähän juhlimaan ja tää päivä
menikin sitten eilisestä toipuessa, ja kevätfiilistelypyörälenkillä. Meidän lämpömittari väitti päivällä, että ulkona olisi ollut jo  +5 astetta lämmintä, en voi uskoa tätä! Pian lumi sulaa ja asfaltti paljastuu ja ojat täyttyy rapalällistä, koiranpaskasta, pölystä ja leskenlehdistä.
Viime viikolla tajusin, että yhtäkkiä linnut ovat alkaneet  laulaa joka puolella. En tiedä ovatko ne laulaneet koko talven, vai ovatko muuttolinnut vain tulleet takaisin Suomeen, mutta voin kertoa että olin todella onnellinen. Tää on ollut yksi synkimmistä talvista, mitä muistan. Niin tai siis ongelmahan on taas tämä klassinen, että kun minulle harvemmin jää mitään suuria muistikuvia menneistä talvista, joten ei voi vertailla. Entä jos tämä olikin elämäni siedettävin (tai voisinko jopa liioitella niin pahasti, että sanoisin mukavin) talvi?

P.S Tietäisikö kukaan hyviä kasvisruokablogeja tms, mun pitäisi huomenna taas kokkailla jotain, eikä ole
mitään ideaa, mitä sitä tekisi terveisin: kasvissosekeittoa, falafeliä ja wokkivihanneksia viimeiset 2 viikkoa syönyt raukka_94
CCF29022012_00002
CCF29022012_00002-2

CCF29022012_00003-1
CCF29022012_00001-2
CCF29022012_00001-1
CCF29022012_00003
 The Crash - Sugared

8 comments:

  1. Meikä ei näist blogimainostushommist nii tykkää mut nyt ku kysyit nii täs ois muutama enemmän tai vähemmän oivallinen: http://80cntdays.blogspot.com/ (oma tietty ekana, siel on muutenki kaikkee turhaa paskaa mut seas myös jotai vegaanisafkajuttui)
    http://spicyseitan.blogspot.com/ (Jäbä tekee simppelii ruokaa joka ainaki vaikuttaa hyvält!)
    http://vegaaninenversio.blogspot.com/ (Hyvii korvausreseptei liharuuille. mm. vegaaninen "maksalaatikko" ja vege"pekoni"!)
    http://chocochili.net/ (ehkä kuuluisin kasvisruokablogi, hyviä ja vähän vaativampiaki safkoja!)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti kovasti! Tuota spicyseitania olenkin joskus lueskellut. Ne ruuat siellä blogissa näyttää ihan sairaan hyviltä!

      Delete
  2. pakko kysyä, millä kameralla nää kuvat on kuvailtu! :-) .. terveisin filmikamerafriikki

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tollainen halpis Lomographyn fish eye-kamera! En tiedä tarkempaa nimeä, kun ostin sen ystävältäni :--)

      Delete
  3. Luin randomisti blogiasi ja tajusin että olen 2. kuvassa. Siistiäkö :--D

    ReplyDelete
  4. Luin sun blogia randomisti ja tajusin että oon tässä 2. kuvassa. Siistiäkö? :--DD

    ReplyDelete
  5. Luin randomisti blogiasi ja tajusin että olen 2. kuvassa. Siistiäkö :--D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Semisiistiä :--) kuvanottohetkellä taustalla soi sydän,sydän muistatko?

      Delete