Tietokoneen lyhyt oppimäärä

Kaikella kunnioituksella, välillä vanhoille ihmisille (ja ei ees niin vanhoille) tietokoneen/elektroniikan perusjuttujen opettaminen voi olla yllättävän työlästä! Mutta puspus että haluatte oppia!

AISTIYLIHERKKYYS

Olen kauan halunnut ja en halunnut kirjoittaa tästä aiheesta. Vaivasta joka minua on määritellyt pääni sisällä jo vuosia. Vasta viime vuonna sain kuulla sen nimen seikkailtuani netin ihmeellisessä maailmassa. Luin aistiyliherkkyydestä ja yliherkistä ihmisistä. Lähes kaikki oireet, pienimmätkin joita olin itselläni ihmetellyt, sisältyivät kuvailuun. Kirjoitin myöhemmäksi postaukseen miten se vaikuttaa minun elämääni, mutta ajattelin että ehkä asian visualisointi aluksi on tehokkaampaa.


Pähkinänkuoressa tämä tarkoittaa, että häiriinnyn erilaisista aistiärsykkeistä, joskus niin pahasti että esimerkiksi ajatus kouluun menemisestä, vaatteiden pukemisesta tai ylipäätään sängystä nousemisesta tuntuu mahdottomalta. Joskus niinkin tavallinen arkinen puuha kuin syöminen perheen kanssa, pukeminen, koiran haukkuminen, elokuvissa käynti tai bussissa istuminen voi saada aikaan hurjan stressin tai pahimmassa tapauksessa paniikinomaisen kohtauksen. En juurikaan kestä purkan mässytystä, astioiden kilinää, jatkuvaa liikettä taustalla, vilkkuvia valoja, korkeaäänisiä ihmisiä joilla on vahva nousuintonaatio puheessaan. Kaikista kamalinta on, että vain harvat ihmiset ymmärtävät mistä on kyse, jotkut ovat joskus jopa nauraneet ja kertoneet asiasta eteenpäin kysymättä, siksi inhoan puhua aiheesta ja tunsin kauan häpeää.  Mietin kauan, olenko hullu vai asennevammainen kun ärsyynnyn ja häiriinnyn niin pienistä asioista. Tästä syystä ahdistavassa tilanteessa mieluiten sulkeudun ympäröivästä maailmasta, yritän blokata häiriötekijän aisteiltani tai  vain liukunen paikalta. Viime aikoina olen onnistunut joissakin tilanteissa kasvattamaan sietokykyäni suuresti, varsinkin uusien ihmisten seurassa. Kuitenkin välillä huomaan ahdistuvani täysin uudesta, ennen normaalilta tuntuneesta ärsykkeestä. Sietokykyni tuntuu olevan kausittaista, varsinkin koulussa. Välillä toivon pyörtyväni kesken tunnin ettei tarvitse olla paikalla, välillä on oikeastaan normaali olo. Mutta tätähän elämä on, jatkuvaa vuoristorataa.

Ehkä kamalinta tässä vaivassa on se, että se on vaikuttanut ihmissuhteisiini. Olin vielä kotona asuessani usein ahdistunut, ja usein ahdistuksen kasvettua tarpeeksi isoksi annoin sen myös näkyä. Tuskainen kiemurtelu ruokapöydässä ja vihaiset mulkaiset eivät varmasti piristä kenenkään elämää. Olin kateellinen ihmisille, jotka pystyvät kokoontumaan perheensä kanssa olohuoneeseen katsomaan elokuvia ja syömään herkkuja. Itse en voi. Helpotus oli suuri muutettuani keväällä taidekoulun asuntolaan ja sieltä omaan pikku yksiööni. Myös parisuhteissa se on joskus ollut haasteena.


Vaikka elämäntilanteeni on nyt melkoisen hyvä, olen huomannut aistien käyvän taas hieman ylikierroksilla.  En pidä ostoskeskuksista tai isoista kaupoista, usein kesken kauppareissun kaikki vastaan tulevat aistiärsykkeet, varsinkin melu, uuvuttavat minut. Samoin reissaaminen. Vaikka pidän matkustelusta, inhoan matkaamista koska pelkään ahdistavia tilanteita joista en voi paeta  esim lentokoneessa. Kerran itkin ja tärisin puolet lentomatkasta palatessani Ranskasta Suomeen. Usein viikonlopun mittaisen reissun jälkeen olen todella väsynyt, koska en voi viettää aikaa itsekseni "ladaten akkuja". Yksinolo on minulle hyvin tärkeää ja ennen kaikkea voimauttavaa, ei rangaistus niinkuin joillekin ihmisille. Mutta älkää ymmärtäkö väärin, pidän kovasti sosiaalisesta kanssakäymisestä, ihmisistä ja varsinkin juhlista. Tarvitsen kuitenkin niiden rinnalle paljon omaa tilaa ja aikaa.

 Ihoaistit ovat minulla todella herkät. Kutian herkästi, tunnen iholla pienenkin henkäyksen, kosteuden, karheuden ja vaatteet tuntuvat jatkuvasti päälläni. Joitakin vaatteita on mahdotonta pitää yllä vain sen takia, että tunnen/en tunne niitä päälläni jostain tietystä kohdasta. Rakastan pitää tekoturkiksia, enkä vähiten niiden pehmeän pörrötekstuurin takia. Inhoan astua paljain jaloin esim vaatteiden päälle. Kosken paljon asioita, vähän niinkuin pesukarhu. En edes tiedä tarkkaan miksi. Tänä viikonloppuna Ikeassa käydessäni halusin koskettaa tyyliin jokaista esinettä mistä olin kiinnostunut (poikaystäväni sanoi sen näyttäneen aika huvittavalta :--D). Muita erikoisuuksiani on, että syön kotona vain tietynmuotoisilta lautasilta. Inhoan pitää mukanani liian tyhjää kangaskassia, koska sitten sen sisältö hölsyy ja rapisee ja kolisee kylkeäni vasten.

Parilla eri yliherkkyys-sivustolla tekemäni rasti ruutuun- testit huojensivat, sain kuulla etten olekaan yksin näiden erikoisten rasitteiden kanssa, sain jopa kuulla että eräs ystäväni tuntee juuri samoin.  Nyt minun ei enää tarvitse ihmetellä niin paljoa, miksi esimerkiksi jotkut hajut saavat minut voimaan pahoin, miksi änkytän välillä, miksi intuitioni ja ympäristön havannointi on välillä hyvin terävänä ja  miksi saatan hurmioitua jostain maalauksesta tai musiikista niin että käyttäydyn kuin huumattu.

Vaikka tekstini nyt kuulostaakin dramaattiselta, en mieti asiaa koko ajan, joinakin päivinä tosin enemmän, joskus en melkein viikkoon. Esimerkiksi nyt, kun olen illan kirjoittanut tätä tekstiä ja miettinyt miten piruni muotoilisi sanoiksi, olen kiinnittänyt enemmän oireisiin huomiota ja olo on suhteellisen tukala vaikka olenkin mukavasti kotona. Yleensä kuitenkin elän aika normaalia elämää ja saan kiittää joka aamu universumia siitä, ettei kohdalleni ole osunut mitään vakampaa vaan saan olla perusterve nuori nainen.

Niin ja piti lisätä tähän nyt jälkikäteen (tämä tuli mieleen kommenttiin vastatessani). Olen niin onnekas, että minulla on läheisiä, jotka ymmärtävät nämä pienet oikkuni. Heille voin sanoa esimerkiksi "voisitko pistää sen purkan pois ja lopettaa tuon jalalla tamppaamisen?" eikä siitä seuraa mitään nöyryyttävää, tyhjentävää vastausta vaativaa ihmettelyä ja päivättelyä. Sen lisäksi olen vuosien aikana saanut työkaluja hallita ahdistusta,  esimerkiksi kuuntelemalla musiikkia ja ennen kaikkea piirtämällä. Tämänkin sarjakuvan ensimmäinen sivu syntyi erään piirustustunnin aikana käytävässä, suojassa melulta.


Äh. sainpas sanottua. En tiedä antavatko nämä satunnaiset sielunelämäni availut minusta oudon kuvan, mutta se on epäolennaista koska minusta tärkeintä on olla aito.


Onko teillä rakkaat lukijat kokemuksia yliherkkyydestä?

lisätietoa: ( HSP Suomen erityisherkät ) ja ( HSP test )

Lights are out on every street

Tässä on kuvia yhdeltä kauniilta syysillalta kun olin haljeta onnellisuudesta.

 Olen huomannut että inhoan ottaa kuvia ihmisistä. Tavallaan. On mahdotonta saada luonnollista ja aitoa kuvaa, jos kuvauksen kohteet tietävät olevansa kuvattavina. Kaikki katsovat aina suoraan kameraan karmiva tekohymy kasvoillaan. Kaikista pahimpia ovat "kännikuvat". Ihmiset sulloutuvat isoon läjään päästäkseen kaikki samaan kuvaan, ja ottavat järkyttävän alkoholinsekaisen hymyn a.ka irvistyksen. Sen lisäksi omaa alkoholijuomaa pitää esittää suurieleisesti, ettei jää pienintäkään epäilystä mitä sen illan viettoon kuuluu. Sen takia kuvaan useimmiten luontoa ja eläimiä.

 I really hate photographing people. They cannot be filmed just the way they are, because no one acts normal when they are in front of a camera. But how can you say about e.g a streetlight or a building, that it's faking. Actually, maybe them can also fake: human has built them to look like something, to represent something to hide the deficiency of their poor lifes.

Nick Cave and the Bad Seeds - Sunday's slave (my favourite sunday song)
Scandinavian Music Group  - Ruotsiin ja takaisin (my new favorite song, I've been listening this song 2 days nonstop!)

synttärit oli ja meni

Tuli tuossa toissa viikonloppuna täytettyä vihdoinkin 18v. Pidin pikkusynttärit kotona, kerrankin vanhempien luvalla ja tulihan sitä sitten juhlittua aamuseitsemään asti. Viimeisenä kahtena viikonloppuna on tapahtunut liian paljon hauskoja asioita! Viime perjantaina olin Joose Keskitalon keikalla kesäteatterissa, lauantaina juopottelin hassussa porukassa kotona, sunnuntaina tein pakollisia 18v-juttuja, niinku kävin sivistyneesti yksillä, ostin röökiä, pelasin pelikonetta ja erosin kirkosta. Tänä perjantaina kävin baarissa kuuntelemassa punkkia ja pelasin myyräpeliä pöykkölässä. Lauantaina menin vegefiestan jatkoille ja sunnuntain sairastin kotona mutta sekin oli ihme kyllä kivaa, koska harvoin jaksan olla niin kauan kotona kerralla.

pistettiin Paulan kanssa meidän kämppä juhlakuntoon. idiksenä oli saada tila näyttään siltä että olisi joulu. oh, don't ask why :--D jani antoi mulle ihania kissatarroja lahjaksi, ja iskin ne heti mun iphoneen. haha kaikki ei arvosta mun puhelimen uutta ulkoasua mutta musta ne on aika sulosii sellaisella naiivilla ja ala-astemaisella tavalla ♥ Inari toi vielä discopallonkin

PMMP - Tytöt

Sur-rur - Ajoimme syksyä pakoon

Rakentava monologi siitä mihin iskulause-t-paidat voi työntää ja kuvia mun naamasta (tietty!)

Tuli tämmöinen hassu juttu mieleen. Oon monta vuotta miettinyt, miksi inhoan niin kovasti jotain slogan t-paitoja ja kuvia jossa on joku tosi fancy mietelause. Siis just niitä mitä weheartit ja tumblr on täynnä.
    Mulla halkeaa pää sillon, kun joku hihhuli moralisoi mun tekoja esim. "no sähän oot tosiaan kasvissyöjä miten voit muka syödä kananmunia" tai "et kai sä oikeasti oo tehny niin ja näin" tai sitte jakaa jotain päteviä elämänohjeita niinku paraskin zenmestari: "sun pitäs ottaa itsees niskasta kiinni ja ryhdistäytyy".  joojoo.
    Sitte kun joku molopää vielä tulee kadulla vastaan päällään t-paita johon on painettu joku tosi kliseinen elämänohje, vaikkapa LOVE LIVE LAUGH. Sitte sitä vaan aina miettii, että no ei vittu. Onko nää ihmiset nyt sitte nii upeita ihmisiä, että niiden paidoillaki on oikeus jaella muille elämänohjeita. kyllä pistää vihaksi. Ne t-paitojen tekstit on sitä paitsi yleensä ihan puhtaita itsestäänselvyyksiä. Näin kirpparilla yks päivä paidan, jossa luki  you'll never be as young as you are now . Ilmeeni:

ja oisin halunnut ostaa sen paidan ihan vaan sen takia, että voisin kirjottaa siihen isolla punaisella permanenttitussilla että YOU DON'T SAY
(ja ei, en oikeesti sortunut pistään blogimerkintään memekuvaa. Please forgive me!)
    Yksi outo teksti-t-paitojen alalaji on "humoristiset" itsensä morkkauspaidat. Miksi joku vapaaehtoisesti käyttäisi paitaa missä lukee "vaikea luonne" tai "omituinen höpöttäjä"? Miettikää tilanne, missä oot baarissa sellanen paita päällä. Joku tyyppi bongaa sut baarin toiselta puolelta ja on aikeissa tulla jutteleen ja tarjoon drinkin. Se kävelee itsevarmasti lähemmäksi kunnes se on niin lähellä, että se voi katsoa mitä sun paidassa lukee. "Omituinen höpöttäjä" kirkuu sun t-paita. Reaktio: okei hmmm. kuulostaa friikiltä,en tosiaankaan usko haluavani tutustuu johonki omituiseen höpöttäjään! Ensivaikutelma 10/10.
   Jos itse olisin t-paitojen graffojen suunnittelija, tekisin vain hienoja tekstejä paitoihin. Jotain tosi yllättävää ja hassua. Tai epäsopivaa. Sellasia tekstejä  että kun sen ohimennen sattuis lukaisemaan, joutuis hetken miettiin mitä helvettiä just luki. Esim "En ikinä oppinu ollieta, joten myin mun skeitin ja ostin longboardin" (näille ois kysyntää) tai "Jesse diggailee mua ehdoitta" "Olin vahinko" en tiiä teistä mutta mä ainaki käyttäisin noita hehehehhee. Tai siis, käyttäisin, jos suostuisin ylipäätään pitään iskulause-t-paitoja.
  ihan hullua miten paljon voi sää vaihtua vartissa. Eka oli tän näköistä. sitte yhtäkkiä auton ulkopuolella näytti tältä. o-ho.

tässä on törkeän chilli biisi. uuh ja aah.