Tänä aamuna heräsin hirveään kipuun. Se alkoi jo eilen ja pelkäsin että joudun johonkin leikkaukseen. Itkin ja pelkäsin. Nuuskin ja tein johtopäätöksiä ja aika monta googlediagnoosia. Meinasin jo mennä päivystykseen kun makasin olohuoneen lattialla ja soitin itkunsekaista puhelua äidilleni. Kuitenkin päivystyksestä annettiin ohjeeksi ottaa painkilleriä ääntä kohti ja seurata tilannetta pari tuntia. Otin tunnin tirsat ja päätin sitten lähteä keskustaan, koska maalauksen päättötyö ei valmistu itsekseen. Se oli hyvä päätös.Kevään koittaessa sitä huomaa, kuinka joka paikassa on pölyä ja likaa (kts. 2. kuva). Minulle sillä ei ole väliä, koska mieleni on kirkkaampi ja puhtaampi kuin pitkään aikaan. Pian on niin lämmintä että voin lopettaa bussilla kulkemisen ja hypätä taas uskollisen pinkin mummopyöräni selkään! Rinnassani taitaa olla nyt juurikin sitä kuuluisaa kevättä.
Talossamme eletään nyt muutenkin mielenkiintoisia aikoja! Ensi viikon lopulla tai sitä seuraavan viikon alulla meidän koiramme pitäisi pyöräyttää maailmaan muutama pikkuinen karvaturpa, jos hyvin käy. Koko perhe on aivan innosta ja onnesta sekaisin. Saa nähdä miten pentujen hoito luonnistuu, kun olemme tässä ruljanssissa ensimmäistä kertaa.
