Miksi oon näin arka säikkypylly?

Vaihdoin lennosta englantiin, kun erään viinintäyteisen sosiaalisen illan jälkeen englanti oli tarttunut kielenkantoihin sarjakuvia tehdessäni.

Alkuajat täällä Englannissa olivat mulle tosi vaikeat. Vaikka mulla oli asuntolassa tuttuja, ei meidän kemiat kohdanneet niin täysillä, että oltaisiin ystävystytty. Koulua on vain parina päivänä viikossa ja silloinkin me tehdään vaan itsekseen hommia eikä varsinaista opetusta ole. Valvoin monet yöt kun tietyt asiat painoi mieltä, ja univajeista johtuen olin päivisin hermoraunio zombie ja ystävystyminen paikallisten kanssa siitä johtuen haastavaa. Aloin jossain vaiheessa miettiä, oliko tänne tulo virhe. Eräänä aamuna kuitenkin heräsin, ja kaikki loksahti jotenkin paikoilleen ja kotiutuminen alkoi.

Miten kauas pitää mennä että voi itsensä kohdata. Miten kauas pitää karata että voi taakseen katsoa. Vieraat kasvot ei tuomitse, mutta ne ei myöskään puhu. 

Kaikki päivät yksin kotona, olkoonkin vain ulkomailla, saa masentumaan. Mulla piti olla tosi kiireistä sosiaalisissa piireissä. Mulla piti olla hassua kämppiselämää. Luulin että mun kämppikset on tosi tylsiä mutta ei ne oo, ne kai vaan hengailee keskenään. Miten voi sanoa kiinaksi että tykkäättekö tekin käydä keskiyöllä sadetakki päällä tupakalla autiolla pihalla seurana mukillinen maustamatonta keitettyä vettä kun tee on loppu? Mietittekö te koskaan että jos olisitteko kukkia, niin mitä kukkia olisitte ja kuka teidät saisi poimia?

Minun sisällä on niin hirveän iso määrä rakkautta, että välillä säikähdän

Noniin siis tilannehan on taas seuraavanlainen, että tehtiin sitte comeback, melkein pari kk sitten. Ja tässä on sarjakuva liittyen edelliseen postaukseen, mummolareissuun, mutta en heti uskaltanut jakaa tätä.

Är-syt-ti

Tää nyt oli vain tämmöinen juttu, mikä usein ärsyttää, ei mikään yksittäinen viimeaikainen tapaus. Musiikkiasioista ei pitäisi kiistellä, ja jokaisella on oikeus omaan musiikkimakuun. Siksi en pidä siitä, että musiikkia joka on jollekin tärkeää, katsotaan ylen. Tietenkin on tilaisuuksia, jonne tietynlainen musiikki sopii tai ei sovi. SILTI.

 Kuulen usein, että mulla on outo musiikkimaku. Jos joku tulee kysymään, mitä musiikkia kuuntelen, menen ihan jumiin. Mitä siihen voi sanoa. En tiedä tarkkoja genrejä, enkä osaa sanoa top 10-listaa lempibändeistä, koska se vaihtelee päivittäin. Mutta jos kuitenkin pitää jotain sanoa, sanon: kaikkea synkkää ja absurdia ja henkevää ja naiivia ja vähän tanssittavaakin. Semmoista, mikä saa hengityksen hidastumaan ja sulkemaan silmät, tai räväyttämään ne auki kun rytmi porautuu pään läpi poran lailla, tai ihan vain siksi, että niistä on päästettävä suolaliuosjoki ulos.

Pistetään nyt kuitenki vaikka 5 lempibiisiä tällä hetkellä:
                                         

                                         

                                         

                                         

                                         

                                         

Ja ihan vain, että muistatte, miltä nöyrä kertojanne näyttääkään, pistetään nyt sitten vähän oikeita valokuviankin (puoleksi syödyllä omenalla kuvattuja) . Lupaan vihdoinkin tässä kuussa ostaa sen uuden kameran, että voisin taas kuvaillakin jotain.

You taste like whiskey when you kiss me, oh!

Kyllä, piirsin itselleni septumin, koska olen pistämässä sitä pian takaisin ja halusin vähän fiilistellä ennakkoon.

Voisin harkita nukkumaan menoa. ehkä. Ostin toissapäivänä kaikkia askartelutarvikkeita, ja työt kaipaisivat tekijäänsä joten kynnys mennä sänkyyn tekemään ei-mitään moneksi tunniksi valot pois päältä herätäkseen herätyskellon ärsyttävään kilinään, ei hirveästi inspaa. Ja oon huomannut, että vähän nukuttujen öiden jälkeen multa lentää tosi tyhmää läppää ja kaikki on 5 kertaa hauskempaa. joten miksi nukkua.