Miksi oon näin arka säikkypylly?

Vaihdoin lennosta englantiin, kun erään viinintäyteisen sosiaalisen illan jälkeen englanti oli tarttunut kielenkantoihin sarjakuvia tehdessäni.

Alkuajat täällä Englannissa olivat mulle tosi vaikeat. Vaikka mulla oli asuntolassa tuttuja, ei meidän kemiat kohdanneet niin täysillä, että oltaisiin ystävystytty. Koulua on vain parina päivänä viikossa ja silloinkin me tehdään vaan itsekseen hommia eikä varsinaista opetusta ole. Valvoin monet yöt kun tietyt asiat painoi mieltä, ja univajeista johtuen olin päivisin hermoraunio zombie ja ystävystyminen paikallisten kanssa siitä johtuen haastavaa. Aloin jossain vaiheessa miettiä, oliko tänne tulo virhe. Eräänä aamuna kuitenkin heräsin, ja kaikki loksahti jotenkin paikoilleen ja kotiutuminen alkoi.

Miten kauas pitää mennä että voi itsensä kohdata. Miten kauas pitää karata että voi taakseen katsoa. Vieraat kasvot ei tuomitse, mutta ne ei myöskään puhu. 

Kaikki päivät yksin kotona, olkoonkin vain ulkomailla, saa masentumaan. Mulla piti olla tosi kiireistä sosiaalisissa piireissä. Mulla piti olla hassua kämppiselämää. Luulin että mun kämppikset on tosi tylsiä mutta ei ne oo, ne kai vaan hengailee keskenään. Miten voi sanoa kiinaksi että tykkäättekö tekin käydä keskiyöllä sadetakki päällä tupakalla autiolla pihalla seurana mukillinen maustamatonta keitettyä vettä kun tee on loppu? Mietittekö te koskaan että jos olisitteko kukkia, niin mitä kukkia olisitte ja kuka teidät saisi poimia?

Talven ensimmäinen valo ja uusi layout: kyllä // ei // ehkä // ei-kiitos-mutta-osallistuisin-arvontaan?

Tein koulussa digimaalauskurssilla pikapikana uusia layout-ehdotuksia. Nämä on mielestäni kaikki yhtä pikaisia ja töhryisiä, mutta haluaisin uutta ilmettä sivuilleni. Mikä on suosikkisi vai mennäänkö vanhalla?

1.

2. 3. Hirmu onnellinen viikonloppu takana. Kerrankin Tornio osaa olla iloinen paikka, tänään Kevätaurinkoni tosin käynnisti autonsa ja palasi Ouluun. Paluu arkeen ahdistaa näin sunnuntai-iltana yhtä paljon kuin ennenkin, rästitehtävien läjät kasvavat kasvamistaan. Mutta tänään aamupäivällä juodessani pikimustaa kahvia parvekkeellani Tärkeän kanssa, melkeinpä keväisen auringon kutitellessa silmäluomissa, ei mikään voinut painaa hartioitani alas.

let me come home

Oon kauan suunnitellut tekeväni tämmöisen postauksen omasta pikku valtakunnastani (read as. komerosta). Siivosin sen lattiasta kattoon tässä ennen joulua ja vähän aikaa mun huone oli ku ikean kuvastosta konsanaan. Onneksi älysin ikuistaa tämän autuaan hetken, koska parin päivän päästä kaikki oli yhtä sekaisin kuin aina ennenkin. Siitä en näytä kuvaa.


Mun rakas nojatuoli, jonka olemassaolon usein unohdan, koska sitä ei näy vaateläjän alta. Seinällä olevat julisteet olen kaikki kerännyt kadulta. Tykkään keräillä keikkajulisteita, varsinkin keikoilta joissa olen ollut tai joihin muuten vain liittyy muistoja.
Tässä on mun hattuhylly  ja oksanpätkä, josta josta tein vaaterekin mutta oksa ei ollut ihan samaa mieltä
vaan tippui kokoajan alas seinältä. Nyt se on naulakko ja itsepuolustusväline.




Maailman hienoin pääkallotuhkakuppi ja kummitädiltä lahjaksi saatu erik baggen- korupuu.

Askartelin kerran tämmöisen joutsenmobilen, kun tuntui että huoneeni kaipasi jotain ilmavaa ja hentoa söpöä juttua.