MÄ OLEN VAARA JA JÄNNITYS JA STRESSI

Sori ton ekan sivun skannauslaatu, lupaan etten käytä sitä skanneria enää koskaan. Myös tekstaamisesta tuli vähän suttuista, kun tein tuota kofeiinipörinöissä maaanantaiaamuna kiireessä kahvilassa norkoillen ennen bussiin hyppäämistä. Tän kipeytymisen lisäksi/silti/tai juuri siksi tuntuu että stressiä on kasaantunut turhan paljon niskaan. Turhauttavinta on, ettei mieltä painavia rästejä ole voinut tehdä pois väsymyksen takia. Nyt voin jo paljon paremmin, tosin väsyttää koko ajan, enkä vieläkään uskalla kauheasti äheltää ulkona kylmässä, mutta varmasti ensi viikolla meen taas jo lenkkeileen. Sen lisäksi viikonloppuna lähden mökkeilemään pelekosenniemelle, ja päätin että silloin meen 6 vuoden tauon jälkeen HIHTÄMÄÄN. Ihmeiden aika ei ole ohi!

Luopumista ja toipumista

Kuten aikaisemmassa kirjoituksessa sanoin, vietin toissa viikolla kamalinta syyslomaa ikinä. Syysloman lopussa, heti flunssasta suurinpiirtein toivuttuani, tippui kotiimme surupommi kun nuorempi koiramme jäi auton alle. En voi vieläkään käsittää, ettei kotiin tullessa vastaan kipitäkään enää kahta hurisevaa pystykorvaa, ja että meillä asuneesta kuuden pennun laumasta yksi on jo poistunut.

Vaikka tänä vuonna on tapahtunut paljon hyviä asioita, on myös tapahtunut surullisia asioita. Kai se vain on niin, että luonnon tasapainon täytyy säilyä.

Nuku rauhassa pikku Kaira.

Translation to comic: 
 1. I went back to Rovaniemi to spend my autumnsemester
2.Luckily I woke up in the morning with fever.
 3. I wraped myself to blanket and started to clean up and pack before I had to leave.
4.Quickly, have to get all my favourite clothes
5.Backpack full of activities "I'm goint to need all this shit, that's for sure"
6."Swoosh swooosh" says the trees of darks forests, when we go by.
7.I see the pups are waiting for me on the door.
8.Oh, If I only could have known then, it was going to be the very last time. RIP little Kaira.

odota käyn äkkiä kahdeksankymmentäluvulla

mä tykkään näistä ihmisistä. ja ystävänpäivästä. ja kahdeksankymmentäluvusta. ja myöhässä tehdyistä postauksista. niin ja tää nuhakin on ihan kiva juttu.

nämä päivät on lyhyitä,lyhyemmiksi käyvät, silti tai juuri siksi tunnen että jokin kasvaa.

Yhtäkkiä kaikki oli selvää. Hetken ajan. Pyöräilin kesäyössä ja itkin onnesta, mieleni synkronisoiduttua universumin kanssa samaan tahtiin. Tämä tahti on seesteinen ja levollinen, miksei olisi? Se oli sitä silloin, ehkä viime yönäkin. Kuitenkin tänään  mieleni vetää pirunpolkkaa ja tanssii yli kiskojen sinne mihin se haluaisi kuulua, mutta ei ikinä saa jäädä.

Eräänä viikonloppuna humalaiset ihmiset valuivat suurina pisaroina pitkin katuja mutkitellen ja täyttäen kaikki kaaosteorian vaatimukset. Vaikka eihän sillä mitään sääntöjä ole, koska koska mitä vain voi tapahtua milloin vain. Tämä mielessäni olen kymmenen vuotta odottanut meteoriittisateita öisin ja epäillyt kaduilla tapaamiani vastaantulijoita ja pelännyt hukkuvani aavikolle.

Tänään tajusin, että pitää nousta ylös ja tehdä. Nousin ylös, keitin kahvit, tein työt ja lepäsin hetken laakereillani. Luin surullisen sarjakuvakirjan, jonka löysin kirjakaupasta 1,5 eurolla. Olisin voinut maksaa siitä enemmänkin, niin hyvä se oli. Löysin myös suuren venäläisen vallankumouksellisen elämäkerran ja kirjan nostradamuksen ennustuksista. Tämä päivä oli hieman liian hyvä ollakseen totta, onneksi ei liian hyvä, koska sitten pitäisi taas pelätä milloin se kostautuu.

silti rinnassani sykkii lämmin sydän

hei moi! Leikkasin pari viikkoa sitten taas etuhiuksiani (mulla on ikuinen pakkomielle niihin), ja siitä lähtien on ollut tarkoitus pistää niistä kuvaa tulemaan tänne suuntaan. Oon nykyään tosi laiska otattamaan itsestäni kuvia, joten nämä a) läpällä, b) peilin kautta, c) tuhannen flunssassa, d) koulun vessassa ennen biologian koetta otetut kuvat saavat nyt kelvata! '
 
  
huomenna olisi viimeinen koeviikon haaste edessä, en voinut lukea vaikka olisi ollut 4 päivää aikaa.  Olin tänään koko päivän valokuvaamassa ja tappamassa aikaa kuvataidekoululla. Ehkä sitte skarppaan uusintoihin. Ps. mulla on maailman ihanin äiti kun se osaa tehdä niin hyvää avokadopastaa. en ehkä taidakaan koskaan muuttaa kotoa pois.