oon hyvilläni, miksen olisi

kotona Rovaniemellä ja tunturissa. aika montaa viikkoa sitten, mutta silti.

Elämä on yksinkertaista ja rutinoitunutta. tiedän, mitä teen joka arkipäivä tiettyyn aikaan. Varmaan siksi 

olen kokenut aika paljon déja vuita tänä keväänä. Vaikka eipä se minua oikeastaan häiritse,

 se häiritsee enemmän, että ne rutinoituneet päivät eivät ole kauhean aktiivisia.

Kansanopiston lukukausi loppuu 1,5 kuukauden päästä, enkä jotenkin vielä ole valmis sanomaan 

hyvästit Limingalle. Vastahan minä tänne tulin. Toukokuun lopussa saan heittää hyvästit sille

itsenäisyydelle, ja rauhalle, jonka sain. Aion hommata itselleni oman asunnon aikaisintaan syksyllä.

 Mutta missä kaupungissa, se ei ole vielä varmaa. Siihen asti pyörin porukoiden nurkissa, ja ravaan 

 pääsykokeissa ja näillä näkymin myös festareilla ja Nepalissa. Ei paha ollenkaan.

let me come home

Oon kauan suunnitellut tekeväni tämmöisen postauksen omasta pikku valtakunnastani (read as. komerosta). Siivosin sen lattiasta kattoon tässä ennen joulua ja vähän aikaa mun huone oli ku ikean kuvastosta konsanaan. Onneksi älysin ikuistaa tämän autuaan hetken, koska parin päivän päästä kaikki oli yhtä sekaisin kuin aina ennenkin. Siitä en näytä kuvaa.


Mun rakas nojatuoli, jonka olemassaolon usein unohdan, koska sitä ei näy vaateläjän alta. Seinällä olevat julisteet olen kaikki kerännyt kadulta. Tykkään keräillä keikkajulisteita, varsinkin keikoilta joissa olen ollut tai joihin muuten vain liittyy muistoja.
Tässä on mun hattuhylly  ja oksanpätkä, josta josta tein vaaterekin mutta oksa ei ollut ihan samaa mieltä
vaan tippui kokoajan alas seinältä. Nyt se on naulakko ja itsepuolustusväline.




Maailman hienoin pääkallotuhkakuppi ja kummitädiltä lahjaksi saatu erik baggen- korupuu.

Askartelin kerran tämmöisen joutsenmobilen, kun tuntui että huoneeni kaipasi jotain ilmavaa ja hentoa söpöä juttua.