Viimeyö oli ehkä elämäni top 5:ssa! Menin katsomaan Sydän,Sydäntä Tivoliin. Etkot olivat hauskat, ja vaikka jouduimmekin pari tuntia bändin soittoa aloittamaan, se oli tosiaankin sen arvoista. Keikka oli huikea, vaikka en lempibiisejäni kuullutkaan. Viimeisen biisin alussa basisti kysyi "kuka haluaa tulla lavalle? Olin fanityttöilemässä eturivissä, ja mut kiskottiin lavalle soittamaan bassoa. Se oli mieletöntä! Sitten lavalle tuli porukkaa tanssiin ja paukutteleen rumpuja ja yhtäkkiä kauan odotettu keikka olikin jo ohi.
Jengi rupesi valumaan pois salista, ja kysäisin lavalla puuhastelevalta roudarilta, keneltä voisin pyytää lippurahojani takaisin, koska olin joutunut maksamaan, vaikka nimeni oli listalla. Tyyppi käski mun mennä bäkkärille ja kysyä basistilta. Siellä sitten hengailin bändin kanssa puolisen tuntia ja tyypit tarjos mulle juotavaa, ja pyyhkeen polvestani vuotavaa verta varten. Ihan törkeän chilliä porukkaa, sain jopa lippurahani takaisin. Sen lisäksi sain maalata bändin nimen takahuoneen seinään.
Jälkimainingit:
Tuli riehuttua ja hevattua niin antaumuksella että nyt en saa edes päätä kunnolla käännettyä. Polvet on haavoilla ja mustelmilla. Hukkasin lempikorvakoruni. Mun käsivarressa on jonkun ylimielisen lämppärihipsterkitaristinretkun nimmari, jonka pyysin vain ironisista syistä. Ei huono ilta, ihan hyvä ilta 6/5.
Salainen etko ja jatkopaikka! SHHH
Tuli tämmöinen hassu juttu mieleen. Oon monta vuotta miettinyt, miksi inhoan niin kovasti jotain slogan t-paitoja ja kuvia jossa on joku tosi fancy mietelause. Siis just niitä mitä weheartit ja tumblr on täynnä.
Mulla halkeaa pää sillon, kun joku hihhuli moralisoi mun tekoja esim. "no sähän oot tosiaan kasvissyöjä miten voit muka syödä kananmunia" tai "et kai sä oikeasti oo tehny niin ja näin" tai sitte jakaa jotain päteviä elämänohjeita niinku paraskin zenmestari: "sun pitäs ottaa itsees niskasta kiinni ja ryhdistäytyy". joojoo.
Sitte kun joku molopää vielä tulee kadulla vastaan päällään t-paita johon on painettu joku tosi kliseinen elämänohje, vaikkapa LOVE LIVE LAUGH. Sitte sitä vaan aina miettii, että no ei vittu. Onko nää ihmiset nyt sitte nii upeita ihmisiä, että niiden paidoillaki on oikeus jaella muille elämänohjeita. kyllä pistää vihaksi.
Ne t-paitojen tekstit on sitä paitsi yleensä ihan puhtaita itsestäänselvyyksiä. Näin kirpparilla yks päivä paidan, jossa luki you'll never be as young as you are now . Ilmeeni:
ja oisin halunnut ostaa sen paidan ihan vaan sen takia, että voisin kirjottaa siihen isolla punaisella permanenttitussilla että YOU DON'T SAY (ja ei, en oikeesti sortunut pistään blogimerkintään memekuvaa. Please forgive me!)
Yksi outo teksti-t-paitojen alalaji on "humoristiset" itsensä morkkauspaidat. Miksi joku vapaaehtoisesti käyttäisi paitaa missä lukee "vaikea luonne" tai "omituinen höpöttäjä"? Miettikää tilanne, missä oot baarissa sellanen paita päällä. Joku tyyppi bongaa sut baarin toiselta puolelta ja on aikeissa tulla jutteleen ja tarjoon drinkin. Se kävelee itsevarmasti lähemmäksi kunnes se on niin lähellä, että se voi katsoa mitä sun paidassa lukee. "Omituinen höpöttäjä" kirkuu sun t-paita. Reaktio: okei hmmm. kuulostaa friikiltä,en tosiaankaan usko haluavani tutustuu johonki omituiseen höpöttäjään! Ensivaikutelma 10/10.
Jos itse olisin t-paitojen graffojen suunnittelija, tekisin vain hienoja tekstejä paitoihin. Jotain tosi yllättävää ja hassua. Tai epäsopivaa. Sellasia tekstejä että kun sen ohimennen sattuis lukaisemaan, joutuis hetken miettiin mitä helvettiä just luki. Esim "En ikinä oppinu ollieta, joten myin mun skeitin ja ostin longboardin" (näille ois kysyntää) tai "Jesse diggailee mua ehdoitta" "Olin vahinko" en tiiä teistä mutta mä ainaki käyttäisin noita hehehehhee. Tai siis, käyttäisin, jos suostuisin ylipäätään pitään iskulause-t-paitoja.
ihan hullua miten paljon voi sää vaihtua vartissa. Eka oli tän näköistä.
sitte yhtäkkiä auton ulkopuolella näytti tältä. o-ho.
Kofeiinihuuruinen hilpeä päivä takana ja yötyöt jatkuu. Graafisen suunnittelun työpajassa on huomenna viimeinen päivä ja kilpailutyö pitäisi saada valmiiksi. Stressi jatkuu. Tunnen todella ansainneeni ainakin yhden juhannusoluen ylihuomenna.
Uusin (eli khrhrmmm yli kuukausi sitten valmistunut) öljyvärimaalaukseni. Tänään täytin inspiraatiovarastot täyteen katsellessani kauniita kuvia netistä, ensi viikolla en ajatellut tehdä mitään muuta kuin maalata ja askarrella. oikesti.
Tätä postausta kirjoittaessani kuvissa esiintyvä vakiovalokuvamallini pystykorva Ilo makaa vieressäni pienellä kippuralla nokka huiskuhäntäänsä haudattuna. Päivän aww-hetki vietetty.
yökyöpeli koiratyttö_94 kuittaa ja luovuttaa valokeilan nukkumatille. I'll be back seuraavan kerran kun kuitattu on univelkani mun ja pystyn kirjoittamaan jopa yhden lauseen ilman kirjoitusvirheitä.
oho viime postauksesta on melkein kuukausi! Menin muka toivoon että kerkeäisin puskee kesäloman alkaessa enemmän materiaalia blogiin, mutta heikolta näyttää. Niin myös blogin viimeaikainen päivitystilanne ja mun jaksaminen. Viimiset kaksi päivää oon puskenut duunia noin 14 tuntia päivässä ja voin kertoa että olen törkeän väsynyt. Muutenkin tuntuu että oon umpikujassa kirjoituksiin luvun ja ihmissuhdekoukeroiden kanssa mut hei älkää kuunnelko mua, tää on vain väsyneen opiskelijan retaleen puoli yhden (yöllä) angstivirsi.
Mut joo viime viikonloppu oli aika krmhmm mielenkiintoinen. Olin sukujuhlilla käymässä kiusallisia kohteliaisuuskeskusteluja kaukaisten perhetuttujen kanssa, joiden kanssa käymäni 10 eri keskustelua menivät kaikki kuta kuinkin näin:
k.pt (kaukainen perhetuttu): no mutta hei saara! oletpa sinä kasvanut, näin sinut viimeksi kun olin noin (lisää tähän ikä)! Milläs luokalla sinä olet?
s (minä): khrmhmh no heeei. Juu onhan tästä aikaa khmhmmr , lukion toisen vuosikurssin pääsin juuri läpi, syksyllä sitä pitäisi olla muka abiturientti .
kpt: no mutta sehän on k i v a ! mutta onkos sinulla saara kesätöitä?
s: no joo, olen parissa lehdessä avustajana. mutta en nyt mitään kunnon 8-16 duunia saanut.
kpt: no mutta sehän on k i v a ! tosi mielenkiintoista joo! no saara mikäs sinusta tulee isona?
s: vähän tuo graafisen suunnittelijan ura kiinnostaisi. Tai mistä sitä koskaan tietääjos vaikka taiteilijaksi rupeaisi.
ensi kerralla kun menen vastaavanlaisiin juhliin, varaan noita mun vastauksia valmiiksi paperille tulostettuna, voin tyrkätä siskonkummitädinveljenenoille paperit kouraan ja näin vältimme vaikean, kiusallisen keskustelun jossa puheenaiheet loppuvat aina kesken.