Oon hyvilläni, miksen olisi?

Tänään tajusin, että oon ihan sairaan tyytyväinen mun elämään. Mulla on sairaan upeita tyyppejä ympärillä, perhe ja opiskelupaikka ja duuni. Mitä tässä enempää vois toivoakaan, synttäritkin on 1,5 viikon päästä. Joo, mistä huomaa että oon taas katellu jotain koskettavii afrikanlapsi-dokkareita jotka saa arvostaan elämän pieniä iloja jnejnejne.. Voisin jatkaa tätä mun kliseistä kiitosvirttä ilon kyynelillä maustettuna vaikka kuin pitkään, tai sitte vaan jatkan tästä mun peruspaskanjauhantatyylillä. 

  Tän päivän pelottavin hetki oli ihan varmana se, ku menin 1,5 vuotiaan hoitolapseni kanssa leikkipuistoon. Puiston penkit oli täynnä jotain caprihousuihin ja rumiin aurinkolaseihin sonnustautuneita melko nuoria äitejä, jotka tuntu kyyläävän mun jokaista liikettä. Miten nostan kersan vaunuista, miten lasken sen kaa liukumäkee ja lässytän sille. Kun hetkeksi vilkaisin puhelinta,se pikkukamu oli mättänyt jo suun täyteen hiekkaa ja pikkukiviä. Sitte menin esitteleen sitä hiekkanaamaa pitkin kyliä ja toivoin että mulle tultaisiin sanomaan, että on siinä äitinsä näköinen poika. Noh, ei tultu. 
  
 Mutta lapsenvahteilun jälkeen menin paulan kanssa joen rantaan lätiseen paskaa, nauramaan kuset housussa ja ottaan yhdet hermosiiderit. Mut mitä helvettiä, mä oikeesti oon viime aikoina silloin tällöin ruvennut salaa himoamaan jääkylmää siideriä vaikka en ole siihen pahemmin koskenut sitten yläasteen. tässä mä vähän elegantisti ja luonnollisesti tähyämässä taivaanrantaan sorry mates kun nää pari viime postausta ovat kuvien osalta olleet tosi egoistisiä. Yritän ruveta kantamaan sitä kameraa enemmän mukanani ja ottaa niitä kuvia muustakin kuin omasta naamataulusta.

Huomasin muuten, että katon almost kaikissa mun blogikuvissa suoraan eteen tai sitte vasemmalle. AINA. voi jumalauta tää menee yksitoikkoiseksi.