Huh pitkästä aikaa postausta. Mulla on ollut kauan tekeillä sarjakuvamuotoinen juttu mun heinäkuun reissusta Nepaliin, mutta se on vieläkin kesken. Nyt koulujen alettua olen kyllä piristynyt hulluna tekemään kaikkea, siivoilen kämppääni, aloitin ompeluprojektin ja maalatakin huvittaisi. Plus töitä riittää ja sain tämänkin pikapostauksen tehtyä tänään koulun jälkeen. En hallitse vielä piirtöpöytää, joten nämä ovat hieman kömpelöitä näin aluksi.
Mutta Tornio. Täällä siis asun, maailman söpöimmässä ja kummallisimman muotoisessa, oudosti sisustetussa yksiössä. Koska olen melkein aina asunut lähellä jokea, on ihanaa että uusi kotinikin on 100m päässä joenrannasta. Vieressä on vilkas tie, ja talomme parkki on usein täynnä subbareidenhuudattajia, mutta jotenkin viihdyn täällä.
Kuitenkin Torniossa on joitakin vähän absurdeja puolia:
1. Ruotsin rajat ovat tosi TOSI avoimet. yksi ilta olin lenkillä, ja eksyin huomaamattani jotain epämääräistä tietä pitkin Ruotsiin. En huomannut sitä kuin vasta tarkasteltuani tienviittojen erilaista fonttia, ei tullut vastaan mitään kylttiä joka sanoisi että "tervetuloa Ruotsiin". Ja jos menen käymään Ruotsin puolella ihan tiedostaenkin, puhelin saattaa jumittua telian verkkoon koko päiväksi. Saattaa tulla tulevaisuudessa kalliita puhelinlaskuja.
2. Torniossa ei ole tietääkseni yhtään parkkimittaria?!?!?
3.Umpparissa saa joka keskiviikko koko illan ja pe-la 12 asti kaljan eurolla.
4.Nuoret
ihan oikeasti ajaa viikonloppuisin keskustaa ympäri ja juo kaljaa. VAIKKA ON TÄÄLLÄ BAAREJAKIN. Just ne, joiden ohi ne ajaa niillä tärisevillä toyotoillaan. Olen varma, että parvekkeeltani meinasi tippua räystäs juuri noiden jumputtajien takia t. kukkahattunaapurikyttä 20v. Kävin liimaamassa iltamyöhällä meidän rappuun varoituslapun sen räystään takia.
5.Miksi täällä on niin paljon kauniita ihmisiä. kysynpähän vain. niinku täysin objektiivisesti.
6. Täällä on yks naurettavan hyvä kirppari, mutta se tuli kaupungin ainoan videovuokraamon paikalle. Eli nyt pitää tyytyä vain netflixiin.
TO BE CONTINUED----->
Tulin sunnuntaina 12 tunnin työkeikalta ja vaikka olin rättipoikki ja pyörätuolikunnossa, oli pakko lähteä ulos sateen pieksettäväksi, koska ulkona oli niin maaginen ilma. Olen jo vuosia pitänyt hurjasti yökuvauksesta, varsinkin kaupungissa sateen jälkeen, kun vesilätäköt luovat valomaalauksia asfalttiin. Oli kuinka tekotaiteellista tahansa, se on minun sielunmaisemani.
