Ystäväni Kaisa päätti tehdä maijapoppaset kirjaston lukusalissa.
Tän postauksen pointti oli mun tuunaamaa kirpparihame, josta tein tollasen öhmöh mikä sen nimitys on... high low-mallisen systeemin. Mitä pidätte?
Nää tapahtumat on tosiaan noin kuukausi sitten eletty mutta koska en ole jaksanut lusia tietokoneen ääressä pahemmin viime aikoina, kuvat ilmestyy vasta nyt.
Parin tunnin päästä alkaa marraskuu, sen kunniaksi:
Äsken kävellessäni ystäväni luota kotiin kuulin joutsenten kirkuvan vähän matkan päässä rannassa. Siinä oli jotain hyvin surullista, ja tajusin lopullisesti, että talvi on täällä ja muuttolinnut ovat kohta kaikki lähteneet pois. Vaikka konkreettisestihan talvi on ollut läsnä syysloman lopusta lähtien. Nyt ei ole pienintäkään epäilystä etteikö tämä lumipeite pysyisi kevääseen asti sitkeästi maanpinnalla.
Joutsenista mieleen tämä yllä esiintyvä, kuukausi sitten tekemäni sarjakuva. Sen on voinut bongata myös Lapin Kansassa, mutta painojäljestä johtuen se ei tullut oikein oikeuksiinsa. Siitä johtuen tuntui että halusin julkaista sen jossain hieman parempi laatuisena.
Mitä sanoisitte muuten, jos rupeaisin enemmänkin tunkemaan kätteni tuotoksia tänne blogisfääriin (Mulla ois nimittäin ihan mukavasti uutta matskua skannattuna sähkömuotoon)? Jotenkin turruttaa aina postailla omaa naamaa ja omaa elämää valokuvien kautta. Tällä hetkellä se kaikki tuntuu hyvin turhalta ja egoistiseltä. Musta tuntuu että piirustukset heijastelee mun arkea enemmän kuin mikään valokuva, koska se on se juttu mitä teen vähintään 5 tuntia päivässä ja siihen käytän kaiken rajallisen keskittymiskykyni ja energiani.
Today I heard the last swans of our town screaming as they were leaving to the south for winter season. It was some how shocking and miserable moment, and I remembered this comic strip I made about month ago to the local news paper. Translation to the comic: 1.)" Today I noticed swans were leaving to the South." 2.)" I was sad and I started to make handcrafts. " 3.)"Now the swans will be always with me."
PMMP: Joutsenet
Sielun Veljet - Talvi
tätä videota en kutista pieneksi suikaleeksi koska Kalervo Palsa. ai että.
On omalla tavallaan hyvin viehättävää istua kauppakeskuksen penkillä yhdeksän jälkeen aamulla.
Ilmassa voi aistia odotuksen tulevasta päivästä, kun vaatemyyjät viikkaavat lasiovien takana muotipuseroita kauniisiin pinoihin. Konditoriitit ottavat tuoreet pullat uunista ulos tarjottavaksi ihmisille suloisen vastajauhetun kahvin tuoksun täyttäessä kahvilan.
Satunnainen joukko kiireettömiä ihmisiä vaeltaa kauppakeskuksen läpi silmät vielä puoliksi unessa, tuijottaen epäuskoisina uuteen tuottoisaan päivään valmistautuvaa kulutushelvettiä johon heitä houkutellaan mukaan jo aamuvarhaisella.
Väsymys painaa silmäluomia kiinni niin makeasti, ettei kahvikaan tunnu auttavan. Sitä vain haluaisi raukeasti haukotella pois kaiken tuon kankeuden ja uupumuksen, jotta voisi nauttia täysin siemauksin tästä kirpeästä syysaamusta.
Ja kauppakeskuksen rauhallisesta taustamusiikista joka kehottaa istuutumaan hetkeksi alas cappuccinon ja croissantin ääreen.
Kun keskusradio heläyttää ilmoille elämäniloisen miehen äänen, joka ilmoittaa tennismailojen olevan tänään tarjouksessa urheilukaupassa (osta vielä kun voit!), olen jo tekemässä lähtöä.
Huomasin yksi päivä, että kun ylioppilaskirjoitukset loppuivat tältä syksyltä, mun elämästä on tullut noin viisi kertaa onnellisempaa. On aikaa istahtaa alas, maalata koko ilta jos siltä tuntuu. Kahvitella monta tuntia ystävien kanssa, joiden näkeminen on viime aikoina jäänyt vähemmälle. Tanssia aamun asti ja juoda ehkä pari drinkkiä liikaa. Tuntuu että arkena on enemmän aikaa myös siksi, ettei minun tarvitse enää katsoa televisiotakaan, koska lempisarjani 70's show ei tule enää tv:stä.
Tajusin myös päässeeni kokonaan yli menneisyydestäni. Kaikki paska mitä joskus on tapahtunut, on nyt totaalisesti käsitelty ja unohdettu. Mulla on sellainen olo kuin olisin uudestaansyntynyt ja aloittanut kaiken uudelleen puhtaalta pöydältä. Vaikka oikeasti mikään ei ole radikaalisti muuttunut. Paitsi ehkä jossain määrin sieluntila, seura ja vapaa-ajan määrä. Ehkä tää on sitä paljon puhuttua aikuistumista. Tai ehkä tää on sitä että olen pienesti ihastunut enkä jaksa ottaa stressiä enää yhtään mistään. Paitsi töistä joita mun harteille onkasaantunut viime aikoina a i v a n liikaa.
Toissapäivänä meidän koulun abeilla oli 80-lukuteemapäivä! Meidän koristeluporukka oli tehnyt tuntikaupalla töitä että koulusta saatiin upean näköinen, ja oli se kyllä kaiken vaivan arvoista. Illemmalla lähdettiin Onnelaan jatkoille. Olisin skipannut sen baarin jatkot ilman muuta, mutta kun oli ilmainen sisäänpääsy ja narikka, ja juomat puoleen hintaan. Oli mielettömän hauskaa krebailla vähän erilaisessa seurassa vähän erilaisen musiikiin (kasariklassikoiden) tahtiin. Voisin pistää siitä jotain kuvia sitten ehkä ensi viikon puolella. Tykkäsin ku sai kerranki pukeutua oudosti ja käyttää mun ihanaa tekonahkavyölaukkua ilman että sai osakseen outoja katseita ku melkeen kaikki tiesi että on teemapäivä :--(
Mutta pidemmittä puheitta: tässä on kuvia kiasmasta.
Toissayönä heräsin keskellä yötä ja tajusin että elämä on syntymästä toipumista, nuoruudesta selviämistä ja kuolemaan valmistautumista. Aika raadollista.
Sitte vielä ote viikonlopun soundtrackista: (en tiedä voiko näitä kuunnella johtuen mun hienosta asettelusta mutta yrittäkää!)
Oli muuten upea fiilis, kun melkeen 100 abia tanssi thrilleriä koulun aulassa perjantaina koulussa, ja myöhemmin Onnelassa uudestaan.
Ystäväni Kaisa päätti tehdä maijapoppaset kirjaston lukusalissa.
