DIGIDIGI

Jänniä aikoja. Jänniä juttuja. Onse jännää.

Sain tänään kuulla huonoja uutisia isomummostani, jonka mukaan minut on nimetty. Hän on jo yli 95-vuotias. Aloin kuvitella itseäni 95-vuotiaana vuonna 2089, vanhan kehon rappeutuessa hitaasti, mutta varmasti. Ahdistavaa, mutta se on kaikilla edessä. Ehkä lakkaan ajattelemasta asiaa, koska tänään ei ole aikaa ahdistukselle tai turhille ajatuksille, jotka syövät keskittymistä. Pitää pakata ja tehdä töitä, rakastaa aurinkoa ja kuumotella jo valmiiksi huomista 8h junamatkaa.

Ar(k)tista limboilua

Olin meidän koululla järjestetyllä mahtavalla digimaalauskurssilla. Tää oli eka viritelmä jonka tein, joten olkaa armollisia.

Huhpuh, valintakoerumba on alkanut. Olen pelkkää stressiä ja kramppia ja mutrua ja valuvaa hätäpissaa sukkahousuja pitkin. Tänään olin Oulun AMK:ssa visuaalisen suunnittelun kokeissa. Yllätyin, kun koe kesti vain kolme tuntia, jossa ajassa piti tehdä vain yksi piirustustehtävä. Jos hyvin käy, pääsen parin viikon päästä uudestaan piirtelemään valintakokeiden kakkosvaiheeseen. Sunnuntaina lähden matkaamaan kohti lihamukien luvattua maata, Lahtea. Ääk eek.


Olen muuten huomannut, että nykyään mulla on vähän taipumusta kikkailla sulkumerkeillä otsikoiden nimien kanssa. Niinkuin että siihen tulee tosi artsyä monimerkityksellisyyttä ja oivaltavaa sanaleikkiä. Mah(tava)a.

pää(s)iäinen

Olin vastikään kun pääsiäsistä juhlittiin, mummolassani kyläilemässä. En tiedä oliko se heidän kannaltaan kovin antoisaa, mutta onko siinä jotain vikaa kun haluan viettää lomani makaamalla aloillani luvan kanssa ja tuhlata jokaisen sekunnin minkä käsiini saan, viimeiseen päivään asti. Vaikka enhän minä oikeasti halua, mutta sitä minä silti teen. Vaikka viereisessä huoneessa olisi sukulaisia jotka nähdäkseni matkustin 100 km etelään, väsyn kimakkaan huutamiseen ja päivittelyyn ja niihin iänikuisiin lätkämatseihin ja riehuviin lapsiin ja kangistuneeseen vuorovaikutukseen.

Onko ihme, että väsyttää eikä jaksa mitään, kun koko ajan pitää kaikkea ja olla tavoitettavissa ja näkyä ja nähdä ja aistia liikaa kerralla.  Jotenkinhan sen harmonian pitää pysyä yllä, jostain se on pois.

Pyhäpäiviä inhoan ja rakastan. Joulu on ihana, pyhyys ja hyväntahtoisuus tunkee ovista ja ikkunoista sisään. Ei ketään vituta muutakuin ajaessa jouluaattoaamuna markettiin ostamaan viimeiset pakolliset jouluostokset. Sukulaisten ilmeet itsetehdyn lahjan avatessaan. Lasten odotus ja lanttulaatikko ja koirat hölmistyneinä lahjapaperikasoista, yrittävät varastaa pakettiruusukkeita.
 Pääsiäinen taas! En pidä lampaasta enkä mämmistä enkä pashasta.

vaikka reissussa olo on kivaa, en tykkää olla vieraana. on vaikea tuntea itsensä rennoksi toisen kotona missä ei saa edes syödä aamiaista alusvaatteissa.

-----------------------
Tänään olen kuitenkin reipas ja teen kaiken mitä minulta vaaditaan ja vielä enemmän. Soitan puheluita ja kirjoitan sähköposteja ja katso, kuinka minä maalaan ja opin käyttämään photoshopia! Kun valahdan väsyneenä yhdeltätoista illalla sänkyyni kaiken antaneena, hämmennyn jo valmiiksi sekavista unista, joita tulen taas näkemään. Aamulla kirjoitan ne muistin aikana ylös, eihän sitä koskaan tiedä mitä niillä voi vielä tehdä. Tai ainakin oppia jotain itsestään.

Tuttuni sanoo että yhteiskunnasta sairastuu, mutta ehkä huonommin menisi yksin. Kuka minusta pitäisi
huolen heikkona ja sairaana ellei äiti ja yhteiskunta? Koska omat ajatukset pystyvät satuttamaan pahiten.

PS. Tänään tuli postissa kivoja lappusia. Sain kutsun valintakokeeseen Lahden muotoiluinstituuttiin ja Ouluun medianomilinjalle! Hymyilyttää.