kiitollisia, mutta keskeneräisiä. väsyneitä, mutta onnellisia

Viime viikolla mietin:

Velvollisuudet ovat tältä kesältä ohitse, paitsi oikeastaan on vielä työt ja matkavalmistelut ja lääkärikäynnit.  Viime viikon tein lähes kellon ympäri töitä ja perjantaina kävin lähellä burn outia. Silloin on otettava päivä vapaaksi kun jalat eivät jaksa enää pyöräillä töihin. Olen saanut yhden pettymyksen isossa valkoisessa kirjekuoressa ja kauhulla odotan että niitä tulee lisää. Kuitenkin toivon koko sydämestäni, että kirjeet tuovatkin toivoa ja kutsun muuttaa uuteen kaupunkiin.

Vaikka olen ollut väsynyt ja äreä ja hukassa viime viikot palauttuani takaisin Rovaniemelle, juhannusviikonloppu oli mahtava. Muistin taas mistä tässä kaikessa on kyse ja sain synkronoitua itseni takaisin samaan taimiin kuin rolloboogie.

Onneksi ympärilläni on ihania ihmisiä. 

Tällä viikolla mietin:

Olin viime viikonlopun Hailuodossa. Meinasin jättää sen tänä vuonna väliin, koska sää oli sikakylmä eikä oikein ollut voimia. Lähdin kuitenkin kahdeksan ystäväni kanssa matkaan ja se kannatti, koska meri-ilma, hassut seikkailut hassujen ihmisten kanssa ja mahtava musiikki tekivät taas ihmeitään. Rovaniemelle palattuani ja Olavi Uusivirta- darrasta selvittyäni (se on pitkä tarina) koittikin aika kiireinen viikko. Mutta ei se haittaa, koska: tiistaina löysin kivan paksun kirjeen postilaatikosta. Se sanoi, että Lapin AMK:n Tornion osasto haluaa minut kuvataidelinjalle opiskelijaksi! Sillä sekunnilla alkoi kiivas asunnonetsintä (ei oo muuten helppoa Torniossa, kuulen ma), joka mahdollisesti jatkuu vieläkin. Toivottavasti ei kauaa, sillä kävin tänään päiväreissun rajalla ja pääsin unelmieni asunnon esittelyyn. Sinne oli ainakin kymmenen hakijaa, mutta vaikuttaa, että olen aika vahvoilla kämpän saamisessa.

Sen lisäksi, että olen joutunut säätämään tällä viikolla hulluna koulupaikka/asunto/torniomitävainbullshittiä ja ravaamaan terveyskeskuksessa, minun on pitänyt valmistella itseäni nousemaan sunnuntaina lentokoneeseen, joka vie minut Helsinkiin, josta löydän lentokoneen joka vielä minut Istanbuliin, josta taas löydän lentokoneen joka vie minut Nepaliin. Sen lisäksi (koska stressissä möyriminen ja kiireessä juoksentelu on teeskentelyä ilman verotoimistossa kikkailua) vanhaa kunnon verokortti-hukassa-tai-oho-pitää-hommata-muuten-vain-uus-ku-teen-liikaa-töitä -möhlintää kanssa, paperisodan aloittamista kelan kanssa ja töihommia. En saa kauheasti siellä Katmandussakaan huilata koska teen reissusta repparia (HOX HUOM ÖHÖM MAINOS: lue se lapparista 22.8!) Tän kaiken tohinan lisäksi muruseni on ollut meillä kylässä koko viikon, ja tietenkin halusin hänenkin kanssaan viettää aikaa.

Pääni on pullollaan muistilistaa ja deadlineja ja ranskalaisia viivoja ja puhelinaikoja ja lento-onnettomuuksia ja trooppisia tauteja ja mutta...

Onneksi ympärilläni on ihania ihmisiä.

 

tässä vielä Oulun söpöin graffiti