Monday 8 October 2012

tänään päätin, että tästä päivästä tulee elämäni paras.

On omalla tavallaan hyvin viehättävää istua kauppakeskuksen penkillä yhdeksän jälkeen aamulla. Ilmassa voi aistia odotuksen tulevasta päivästä, kun vaatemyyjät viikkaavat lasiovien takana muotipuseroita kauniisiin pinoihin. Konditoriitit ottavat tuoreet pullat uunista ulos tarjottavaksi ihmisille suloisen vastajauhetun kahvin tuoksun täyttäessä kahvilan.

 Satunnainen joukko kiireettömiä ihmisiä vaeltaa kauppakeskuksen läpi silmät vielä puoliksi unessa, tuijottaen epäuskoisina uuteen tuottoisaan päivään valmistautuvaa kulutushelvettiä johon heitä houkutellaan mukaan jo aamuvarhaisella.

 Väsymys painaa silmäluomia kiinni niin makeasti, ettei kahvikaan tunnu auttavan. Sitä vain haluaisi raukeasti haukotella pois  kaiken tuon kankeuden ja uupumuksen, jotta voisi nauttia täysin siemauksin tästä  kirpeästä syysaamusta.
Ja kauppakeskuksen rauhallisesta taustamusiikista joka kehottaa istuutumaan hetkeksi alas cappuccinon ja croissantin ääreen.
 Kun keskusradio heläyttää ilmoille elämäniloisen miehen äänen, joka ilmoittaa tennismailojen olevan tänään tarjouksessa urheilukaupassa (osta vielä kun voit!), olen jo tekemässä lähtöä.

4 comments:

  1. tää oli ihan mieletön! kirjotat tosi hyvin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kääk, kiitos tosi paljon! toi nyt oli vaan tommoista tajunnanvirtaa kun istuskelin (ylläripylläri)kauppakeskuksessa yhdellä hyppärillä : D

      Delete
  2. Se on kondiittori, ei konditoriitti

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos tästä korjauksesta, yritän muistaa sen ensi kerralla, kun puhun kyseisestä ammatinharjoittajasta!

      Delete